torstai 31. tammikuuta 2013

Muuttohommat on vieneet aikaa, niin on muutamana päivänä jäänyt läksyt merkkaamatta. Nyt ollaan kuitenkin uudessa luokassa kunnantalolla ja tämä päivä meni hyvin. Tietysti aikaa menee enemmän, kun siirrymme välitunneille ja syömään, mutta jospa oireilut helpottaisivat ja kyllähän me totutte nopeasti uusiin asioihin. = )
Tänään torstaina tuli matikasta läksyksi s. 51 kotitehtävälaatikko ja aukeama loppuun jos jäi kesken.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Tiistain läksyt:
Aapisesta lukuläksy s. 102-103.
Matikan kirjasta tai monisteesta on merkattu läksy jokaiselle henkilökohtainen.

Huomenna teemme matikan testin, joten monisteen voi laskea loppuun ja lisiksiä tehdä sivulle 49 asti, jos jaksamista on.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Teimme tänään sormivirkkaustyöt loppuun. Kuvia tulee tällä viikolla. Ihania satupuita = )
Tämän päivän läksyt:
Matikka tehtäviä merkattu s. 46-49.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tänään pääsivät monenmoiset lelut katsomaan koulupäivää =) Lisäksi puhuimme uskonnossa pääsiäisjuhlista ja temppeleistä. Kirjastostakin löytyi kivoja uusia kirjoja. Vain osseille tuli läksy: matikasta kotitehtävälaatikko s. 43 (ehkä =) ) Ensi viikolla teemme matikantestin mm. kelloista. Rauhallista viikonloppua!

torstai 24. tammikuuta 2013

Tämän päivän läksyt:
Ansat matikan kotitehtävälaatikko
Koko porukka lukuläksy Aapisesta.
Huomenna on lelutunti!! Lelut mukaan!! = )

tiistai 22. tammikuuta 2013

maanantai 21. tammikuuta 2013

Tämän päivän läksyt:
Matikka kirjasta s. 34-35 aukeama loppuun jos on keksen ja kotitehtävlaatikko. Lisäksi lisätehtävistä t.2 s.36.
Ansa kirjasta s. 6-9 on merkattu kaikille kotiläksy.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Tämän päivän läksyt:
Lukuläksy Aapisesta.
Ympästä vihkotehtävä loppuun. Piirrä kuva, mitä karhu tekee minäkin vuodenaikana.
Osseille matikasta aukeama s.30-31 loppuun ja kotitehtävälaatikko.

torstai 17. tammikuuta 2013

Tämän päivän läksyt:
Ansoille matikka s. 30-31 aukeama valmiiksi ja kotitehtävälaatikko.
Kaikille Aapisesta lukuläksy ja Ansakirjasta s. 6-7 yksi itse valittu tehtävä.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Tämän päivän läksyt:
- Matikka seuraava aukeama (kello, puolituntinen)
- Ansa kirjasta ristikko s. 3
-Jokaiselle on merkattu aapiseen lukuläksy

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tänään otimme uudet Ansa kirjat käyttöön. Ossi kirjat voivat nyt jäädä kotiin leikkeihin. Kaikki tehtävät saa tehdä Ossi kirjasta.
Läksyksi tuli
Ossikirjasta vieraat kirjaimet aukeama loppuun s.52-53 ja Ansa kirjasta s.2-3 kirjaimet.
Matikasta kelloa (tasa tunnit).

perjantai 11. tammikuuta 2013

Tänään uskonnossa puhuimme Jeesuksesta ja sama aihe jatkuu seuraavilla uskontotunneilla. Lisäksi teimme Ossikirjasta s. 52-52, josta tuli myös läksy. Koko aukeamankin saa tehdä jos haluaa.

torstai 10. tammikuuta 2013

Tänään teimme äikässä mopon katsastuksen. Jatkoimme myös sormivirkkauksen harjoittelua. Moni lapsi siitä innostui, niin olisi kiva, jos kotoakin löytyisi lankaa, millä harjoitella virkkausta. Läksyt tuli tänään ympästä. Väritystehtävä lintulaudan linnuista (moniste).

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Viimeiset Katin tekemät testit tehtiin tänään. Läksyksi tuli matikasta kotitehtävälaatikko.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Jatkoimme vielä tänäänkin testien tekemistä. Sen lisäksi matikasta tuli kotitehtävälaatikko läksyksi. Oli tosi hienoa, että oikeestaan kaikilla oli sukset. Vielä huomenna hiihdetään ja ensi viikolla sitten luistelua.  

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tänään teimme sekä öidinkielestä, että matikasta testit, jotka tehdään ympäri suomea kaikissa kouluissa. Kässätunnilla opettelimme sormivirkkausta.
Ossikirjasta tuli läksyksi tehtäviä s.50-51 tai 48-49.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Uskonnontunnilla aloitimme uuden aiheen: Jeesuksen elämä. Muutamille jäi piirustus kesken, joka tehdään kotona loppuun.
Myös ympän tunnilla aloitimme uuden talvijakson ja tutustuimme tilheen ja kuukkeliin. Lisää talvisia aiheita tulossa seuraavilla tunneilla.
Kirjastotunnilla lainasimme uudet kirjat luokkaan. Jos oppilailla on omia kirjastokortteja voivat he lainata näin perjantaisin kirjastotunnilla kirjoja myös kotiin. Olisi hyvä, että lukemiseen kannustettaisiin myös kotona esim. yhdessä kirjastokirjoja lukien.
Ossit olivat reippaita vielä viimiselläkin tunnilla, joka oli matikkaa. Kotitehtävälaatikko s.11 kotona ja aukeama loppuun jos jäi kesken.

torstai 3. tammikuuta 2013

Tämän päivän läksyt:

Ossi kirjasta D-kirjainta.
Matikasta kotitehtävälaatikko s. 11 ja aukeama loppuun.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ihanaa tätä vuotta!!! Kuulumisten mukaan kaikilla on ollut mukava loma. Ei muuta kun nyt vaan jatkamaan aherrusta = )

Tänään tuli lukuläksy Aapisesta.

Jaoin uudet matikan kirjat ja siitä aloitettiin reippaasti tehdä kertaustehtäviä. Kotitehtäväväksi tuli kotitehtävälaatikko s. 6-7 ja aukeama loppuun.

Kummien kanssa pelailua viimeisenä koulupäivänä ennen lomaa =)